sunnuntaina, syyskuuta 23, 2007

Syksyisiä tunnelmapaloja

Kausi on tullut taas päätökseensä. Syyskuukin on jo lopuillaan, parvekkeellani alkaa näyttää vähitellen harmaammalta ja tyhjemmältä. Vaikka jotkin kasvit vielä sinnittelevät kukassa hallasta ja rankkasateista riippumatta, minun on viimein tullut aika siirtyä sisäharrastusten pariin niin töissä kuin vapaa-ajallakin.

Minulle tämä tarkoittaa suunnittelutyötä; sitten kotirintamalla taas tietenkin kransseja ja muita askarteluja vuodenaikaan sopien, huonekasvien hoitoa rötväten menneen kesäajan jäljiltä sekä seuraavan kesän suunnittelua. Kaiken kaikkiaan tuntuu, etten ehdi keskittyä kaikkeen tarpeeksi, joten ensi kesänä osaan toivottavasti hieman rajoittaa parvekepuutarhani laajuutta... Bloggaamisenkin olen tietoisesti joutunut jättämään taka-alalle, koska aikani kuluu yhä enemmän muiden juttujen parissa ja tahdon aina keskittyä täysillä siihen, mitä teen :) Yritän silti koota tänne aina mahdollisuuksien mukaan tärkeimpiä maistiaisia askareistani, kuten tähänkin asti... Olkoonkin sitten vain muutaman postauksen per kausi.

Blogiani on kohdeltu kaltoin viime kuukausina, kun mies päätti vaihtaa nettioperaattorin (vai mikä sen nimi on :P), mikä taas samalla hävitti osan täällä käyttämistäni kuvista (mm. otsikkokuva... :D). Yritän saada sivujen ulkoasua kohennettua tässä jollain aikavälillä. Olen muuten hankkinut jo domainin virallisia suunnittelijasivustoja ajatellen, ja sivujen suunnittelu on käynnissä :) Julkistan sivut täälläkin, kunhan sen aika koittaa.

---

Nyt niihin otsikossa lupaamiini tunnelmapaloihin... Muutama kuva tältä illalta:


Tänä syksynä pääsin näkemään kelloköynnöksen upean syysvärityksen... Sinnikkäät, kermanvaaleat samettikukat ovat mahtava kontrasti tumman punaisen kanssa.


Ikkunalaudalla hopealankaa valkoisten orvokkien ja koristeheinien kanssa


Lyhtykoiso kypsyttelee hedelmiään suojalehtien sisällä.


Tunnelmointia


Teen nauttimiseen lasittamaton parveke on liian kylmä, vaikka olisi sateetonta. Sateisina päivinä voin unohtaa koko parvekkeen täysin huolettomasti.

---

summer has come and passed the innocent can never last wake me up when september ends

ring out the bells again like we did when spring began wake me up when september ends

here comes the rain again falling from the stars drenched in my pain again becoming who we are

as my memory rests but never forgets what I lost wake me up when september ends

---


Kenelläkään samanlaisia tunnelmia?



Syysterveisin MissTii