maanantaina, tammikuuta 14, 2008

Pimeä kyllästyttää

Tarkoitukseni oli ottaa tänään kuvia tänne nähtäville joistain kasveista parvekkeella, jotka eivät ole lopettaneet kasvamistaan eivätkä menneet talvilepoon. Bongasin sivusilmällä parvekkeen nurkassa nämä urhoolliset yrtit (ainakin timjami, oregano tai meirami sekä kääpiösorvarinpensas) eilen hakiessani vaatteita tuulettumasta. Tietenkin unohdin koko asian, koska aamulla tuntui, ettei koko päivänä taida tulla valoisaa, ja sitten se päivän ainoa kuvaamiseen sopiva valonpilkahdus menikin muissa puuhissa. Lukiessani Leenan vihreää blogia tunsin jonkinlaista yhtäläisyyttä huomioissamme :) Toivottavasti muistan ottaa kuvan huomenna :)

Enkä myös ole ainoa, joka on viime aikoina kerännyt ympärilleen puutarha-aiheista kirjallisuutta hyllyjen perukoilta, tai selaillut innoissaan siemenluetteloita, katsellut toisten ottamia ihastuttavia kuvia kesäkukkaistutuksista ja silti samaan aikaan toivonut talvipakkasten kestävän vielä hieman pidempään. Tammikuu on siitä kivuliasta aikaa, että vaikka kuinka jo kevättä odottaisi innolla, musta lumeton maa, sade ja pimeys tuntuvat joskus loputtomalta.

Olenpa myös taas miettinyt, että ajoittain osa blogiini kirjoittamista asioista ei liity parvekkeeseen millään lailla, ja silti blogin nimi on pysynyt ennallaan aina vaan... Itse alan viimein olla sitä mieltä, että voishan tuon otsikon vaihtaakin, kunhan keksisi ensin jonkun sopivamman nimen tilalle. Kotona, parvekkeella? :D

Tunnisteet: , , ,

3 kommenttia:

11:33 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minä olen miettinyt, että miksi on kaksi tällaista "vaikeaa" talvea peräkkäin. Mitkähän kasvit nyt häviävät talven aikana, kun eivät ole saaneet kunnon lumipeitettä suojakseen.

 
3:40 ip. , Blogger MissTii kirjoitti...

Totta, Jaana. Ei monet kasvit pärjää tällaisina talvina ja jos vielä viime talvesta selvisi joku, niin nyt viimein sekin nitistyy. Onneksi ainakaan meillä ei ole tainnut tulla sellaisia kauhean kovia pakkasia ihan yhtäkkiä, kun ei ole lunta suojaamassa.

En oisi vielä jokunen vuosi uskonut, että tulee lunta ja pikkupakkasta ikävä mutta pakko se on myöntää...

 
6:40 ap. , Blogger Hallatar kirjoitti...

Onnea kukkasairaalaan.


Ja ne pakkasetkin kyllä saapuvat.
Muistathan viime vuonnakin... =)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu