tiistaina, helmikuuta 20, 2007

Joulu on taas..?


No ei sentään, vaikka tänään napatusta kuvasta voisikin ehkä niin päätellä. Onhan amaryllis piristävän reipas kukkija muulloinkin, ja todella helppohoitoinen. Kasvi oli jo matkalla viileään kellariin viettämään lepopäiviä tammikuun puolella, kunnes huomasimme sen työntävän pontevasti uutta kukintoa. Ja hyvä että huomasimme! Samaan kuvaan pääsi hämärtyvässä illassa jo untenmaille lehtensä kohottava Calathea nukkumatin sukulainen), joka hurmasi minut Kodin Terrassa käydessämme. Muut kuvani ovat kyllä tänään perin keväisiä, etten melkein sanoisi että kesäisiä...

---


Pelastin tänään työharjoittelussa roskistuomiolta muutaman vaaleanpunaisen ja limevihreän orkideankukan, joista kokosin yhdessä nahkalehden jäänteiden kanssa pari pientä, mutta herkkää ja kaunista asetelmaa olohuoneeseen. Yllä olevan rakensin pienelle aluslautaselle ja alhaalla olevan pieneen kukkaruukkuun.


Pääsin tänään harjoittelemaan vihdoin myös oikeiden kimppujen tekemistä myyntiin. Kuvassa oleva kimppu on ensimmäinen sitomani, jossa käytin keskipisteenä omasta halustani hieman kosteusvauriosta kärsinyttä ja myyntikelvotonta keltaista gerberaa. Ympärillä salal-lehteä sekä nahkalehteä, koristeena vihreää sisal-kuitua sekä veikeä (vähän säikähtäneen oloinen) sammakko :)

---

Olen nyt ollut reilun viikon harjoittelemassa kukkakaupan töitä ja minusta tuntuu, että homma alkaa vähitellen sujua pienistä sähläyksistä huolimatta. Nyt olisi jo korkea aika kysellä myös kesätöitä, joten kiirettä pitää vähän joka suunnalla. Monet asiat ovat järjestyneet pitkien odottelujen jälkeen, mutta elämä tuntuu jatkuvasti olevan kovin kiireistä, eikä aikaa löydy rakkaimmalle harrastukselleni eli puutarhanhoidolle ja suunnittelulle. Kiire ei onneksi vielä ole, joten enköhän ehdi tarpeeksi kuitenkin.

Ystävänpäivä oli ja meni, nyt on myöhäistä toivottaa hyvää ystävänpäivää teille lukijoille, mutta laskiaistiistaita vietetään vielä vajaan tunnin ajan! Joten voisinkin toivottaa oikein mahtavaa laskaisviikkoa ja piristäviä, aurinkoisia kevätpäiviä kaikille =)

2 kommenttia:

11:31 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kauniita kimmpuja olet sitonut. Olis ihana, kun olis vara pitä kotona aina leikkokukkia esillä, mutta...
Kesää odotellessa - silloin on kukkia sisälläkin.

 
9:05 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi miten ihania!
Luomavia kukka-asetelmia! =))
Sulla on todella taito hyppysissä! =))))

Ja siullekin ystäväni
jokaiselle päivällesi hyviä hetkiä
ja myöhästyneesti hyvää ystävänpäivää. =)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu