Jatketaan samalla linjalla.

Eli vähän asiaa varsinaisesti parvekkeelta, jossa kaikki on aika valmista eikä paljon mitään ole tapahtunut viime aikoina. Pieniä asioita kyllä, kasvien siirtoa sinne tänne ja lisäksi olemme viettäneet aikaa partsilla tänä keväänä varmasti enemmän kuin kumpanakaan aikaisempana. Enemmän asiaa parveketta sivuten, toki. Mutta senhän kaikki ennestään blogiini tutustuneet tietävät jopa liian hyvin :)


On ollut niin ihanan lämmintä, suloinen kesän tuoksu tunkeutuu tilaan raollaan olevien lasien välistä, vastustamattoman ihanaa... Vaivun helposti pallotuolissa kevyeen uneen mihin aikaan päivästä tahansa, jalat mykkyrässä, löhöten tyynyjen ja viltin seassa. Lintujen livertäessä ja syöksähdellessä ilmassa, hyönteisten perässä huimia temppujaan. En osaa tunnistaa lintuja, mutta niitä on mukava seurata ja nauttia niiden rauhoittavasta seurasta, kuten joskus silloin ennen, kun asutin omaa kaksiota Mukkulassa laajahkon puistoalueen kupeessa, nautiskelin pienen lasittamattoman parvekkeen 'ylimääräisestä' tilasta, riehaannutin siellä muovilaatikoissa kasvaneet orvokit ja krassit runsaalla kastelulla, kirjoitin päiväkirjaa itsenäistyneen (lue: erakoituneen) ihmisen elämästä (ihan oikeaa, tämä on ensimmäinen tutustumisretkeni oman weblogin maailmaan, minulla ei edes ikinä ole ollut omaa tietokonetta), silloin oli kuuma kesä -03.


Nyt tuntuu vähän siltä kesältä, mutta välillä jopa paremmalta kuin silloin. Välillä ei niin kivalta, tuntuu ehkä masentuneelta. Mutta se tuntuu nyt menevän taas ohi... mistä tahansa johtuukin... Parvekkeesta on tullut juuri sellainen ylimääräinen hermojenlepuutuspaikka, jota olen toivonut ja rakentanut pienistä palasista. Mitä sitten, jos tila onkin täynnä kasveja ja erilaista tavaraa? Ehkä tykkäänkin tavaroista ja elämisen jäljistä, multamurusista matolla, enkä 'zenmäisen' avarista ja puhtaista tiloista. Vaaleat sinertävät värit antavat rauhoittua työpäivän jälkeen, suihkuteltuani hiekan ja turpeen hikiseltä ja rasvauksesta huolimatta palaneelta iholta viileällä vedellä. Ihanan raukea olo! Pienet asiat on ihan kivoja, mutta niitä ei huomaa silloin, kun juuri pitäisi, eikä mikään tunnu miltään. Se vasta on ikävää, se. Ikävää, mutta näemmä väistämätöntä välillä...


Lakanapyykki odottaa vielä kuivumaan pääsyä koneessa, tuntuupa kesälle!