tiistaina, huhtikuuta 11, 2006

Piristymisyritys

Puuh. Olen puhki. Vaikka olen kai lähinnä lepäillyt laakereillani tänään, jotta jaksaisin kunnolla edes huomenna pakertaa. Mies sanoo, että työni on ajatustyötä, joten vaiken tekisi mitään konkreettista, työ pyörii mielessäni koko ajan ja kehittelen sitä eteenpäin. Totta se on, mutta eikö aika monessa työssä käy näin? On ihan hyvä välillä pitää taukoakin, huomenna minulla on koko päivä aikaa pakertaa!

Kävin aamulla TEVIllä vähän esittelemässä Kariston kasvillisuussuunnitelman suuntaa ja minulle tuli saman tien heikko olo. Eikä se johdu pelkästään siitä, että poljin pyörällä kaupungille ja takaisin räntäsateessa, väsyneenä, veto pois jo heti aamusta alkaen. Tunnen itseni auttamatta huonoksi suunnittelutyössä... tai oli työ mitä hyvänsä. En ymmärrä mistä se johtuu, ihmiset joka paikassa töissä ovat kuitenkin olleet minua kohtaan mielestäni erittäin mukavia ja ymmärtäväisiä, aivan kuin he tietäisivät, kuinka epävarma olen sisältäpäin, ja haluaisivat auttaa minua selviytymään. Ehkä he pystyvät näkemään sen kaikesta mitä teen, ilmeistäni, puheestani, liikkeistäni. Itse en sitä pysty näkemään... Työpaikoissa on usein tullut "suojatyöpaikka"-fiilis. Yritän kuitenkin puskea eteenpäin vahvasti ja yritän aina tehdä parhaani.

En tiedä, miten saisin kitkettyä pois jatkuvan itseni väheksynnän, joka alitajuisesti tapahtuu. En usko, että koskaan onnistun siinä... Vaikka minua kuinka kehuttaisiin ja tuettaisiin, olen alitajuisesti huono kaikessa, mitä yritän ja kaikki menee pieleen. Minun kanssani on kai erittäin vaikeata elää sen takia. En tietenkään ole keksinyt, mistä huono itsetuntoni johtuisi, sen jos tietäisin, voisin vaikka oppia olemaan erilainenkin. Uskokaa, olen miettinyt!

Joka tapauksessa, esittelemässäni työssä oli kai ihan hyviäkin puolia. Ahersin sen eteen aika paljon, joten odotin kai liikaa. Tilaajapuoli toivoi luonnollisempia lajivalintoja puuvartisten kasvien saralla. Muitakin pieniä muutoksia saan tehdä työhön, alan oppia, että suunnittelutyöhön kuuluu alituisesti ns. "ylimääräinen työ" jos haluaa kokeilla jotain uutta tai erilaista. Jos ideat eivät mene sellaisinaan läpi työkavereiden kanssa, voi olla, että niihin käytetty aika on mennyt täysin hukkaan. That's life, muuten siihen ei voi suhtautua.

Jatkona työhön
  • katsastan valitsemieni luonnonkasvien saatavuuden taimistoista ja
  • merkitsen kohteen ympäristöstä löytyvät kasvit erikseen, niitä ei tarvitse ostaa vaan ne voidaan siirtää luonnosta,
  • kaikkien ruohovartisten kosteikkokasvien istutustiheydet täytyy selvittää, samoin kappalemäärät tietylle neliömäärälle.
Onneksi työtovereinani ja auttajinani on muutama mukava ja kokeneempi suunnittelija. Olen niin puutteellinen itse, voi itku! (Noh, noh, kukaan ei ole seppä syntyessään...)

---

Tulostin on aiheuttanut harmia viime päivinä. Muste loppui, onneksi uudet patruunat ovat nyt täällä. Kävimme miehen kanssa hakemassa ne postista juuri, kumpikin liikkeellä omista syistään aivan rättiväsyneinä, halusin kuitenkin käydä edes jossain kaupoissakin. Niinpä löysin itseni silittelemästä ihania keltaisia istuinpehmusteita Etolassa sekä kassalla uuden, syvemmän parvekelaatikon kanssa Hongkongissa. Pehmusteita en taaskaan ostanut, pärjäämme ilmankin, (sen verran lihaa luiden ympärillä ;). Parvekelaatikko oli hankittava, jotta lasia vasten tuleville kelloköynnöksille riittää tarpeeksi multatilaa kesäksi. Loputkin köynnökset alkavat olla kohta siirtoiässä.

Olen kuluttanut tänään aikaani muun muassa selaillen ja tutkaillen myynnissä olevia taloja lähiseudulla. Ei sillä, että minulla olisi varaa muuttaa, teen tuota säännöllisesti piristyäkseni elämän ankeuden keskellä hieman. On minulla sellaisiakin asioita, joista haaveileminen ei ole aivan turhaa, kuten esimerkiksi tämä parvekepuutarhani. Haaveilta ei pysty katkomaan siipiä, ei, vaikka kalsea sää yrittää minua estää. Esimerkiksi puutarha.netin keskustelupalstojen selailu on unelmointiin omiaan, kesäiset kuvat piristävät aina talven räntäsateenkin keskellä; tuovat uusia ideoita, vaikkei meillä tilaa olekaan. Päivänsinet ja tuoksuherneet ovat suurin osin itäneet jo. Krassit kasvavat kovaa vauhtia.

Sade on lakannut, voisin hilpaista lähikauppaan tiirailemaan, josko uusia puutarha- tai sisustuslehtiä olisi ilmestynyt, sitten lämmittelemään viltin alle kotiin, ehkä teemukillinen kädessäni...

4 kommenttia:

8:31 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Asiakkaalle suunnittelminen on aina hankalaa. Uskoisin, että asia on näin melkinpä minkä suunnittelukohteen kanssa tahansa. Vieraan ihmisen sanoman tulkitseminen voi olla joskus tosi työlästä.kaikkia asioita ei välttämättä edes sanota ääneen odotetaan vain, että suunnittelija "tietää" ne. Siksipä suunittelijalla on varmaan melkein aina vähän epävarma olo. Mutta sen kanssa oppii elämään ja sitä voi sietää.

Lykkyä pyttyyn ja kuten sanoit kukaan ei ole seppä syntyessään.Ja sitä paitsi ihan hyvin ne kaikki kuitenkin menee, eikö vain :)

 
9:50 ip. , Blogger Laurier Rose kirjoitti...

Ainahan saa olla epävarma, tekeekö kuten asiakas haluaa. Jos yhtään lohduttaa, mulle on usein käynyt niin, että luulen haluavani jotain, kunnes asiantunteva taho ehdottaa toista. Sitten en alksi tykkää, mutta suostun, ja toteutuksen jälkeen olen enemmän kuin tyytyväinen.

Uskon, että ammattilainen, sellainen, jolla on silmää, osaa antaa juuri ne parhaat vaihtoehdot.

Usko itseesi. :)

 
11:13 ip. , Blogger MissTii kirjoitti...

Voi, kiitos tsemppaamisesta tytöt! Kyllä se työ alkaa varmasti sujua, kun yrittän uskoa itseeni vain. Lopulta aina kaikki menee parhain päin, niin tuppaan ajattelemaan (paitsi silloin, kun maailma murjoo!) :)

 
12:24 ap. , Blogger Hallatar kirjoitti...

Kyllä ne taas muutaman, hyvin ansaitun vapaapäivän jälkeen raksuttavat uusia suunnitelmia ja ideoita misstiinkin aivosolut! =)

Miun ruusupavut kasvavat kohti ikkunaa liiankin vauhdilla olohuoneessa... Tulisi jo se kevät...

Suklaisaa pääsiäistä siulle, melkein naapurille! =)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu