keskiviikkona, huhtikuuta 05, 2006

Internetin tietovirrassa

Tämän siitä saa, kun annetaan liikaa aikaa ja vapaat kädet kasvillisuusvalintojen tekoon.


Viimeisen tunnin olen selaillut netissä lähinnä Googlen kautta aivan tohkeissani kuvia erilaisista leppälajikkeista. Sitä ennen olen ehkä kello yhdestätoista asti tutkinut 200-sivuista kirjaa, jossa valotetaan luultavasti vain pientä osaa pajulajikkeiden kirjosta. Katsellut netistä kuvia mainituista lajikkeista, tutkinut talvenkestoa ja kasvutapoja. Sovitellut erilaisia kasveja eri kasvupaikkoihin tämänhetkisessä suunnittelukohteessa.
Tunnen itseni vähän tyhmäksi lueskellessani kaikenlaisista lajikkeista, joista en ole ennen kuullutkaan. Mitä kaikkea minulta on jäänyt näkemättä ja kuulematta keskittyessäni sokeasti, silmälaput ohimoilla, opintoihini Lepaalla viimeiset 5 vuoden ajan? Eihän kaikkea voi odottaa oppivansa missään opinahjossa, mutta kuitenkin?!

Alnus glutinosa 'Imperialis'... Alnus incana 'Angustissima'. Kumpikin täysin uusia minulle, luulin tuntevani tärkeimmät lajikkeet edes nimeltä, mutta en ainakaan muista kuulleeni aiemmin. Laciniata kuulostaa tutummalta. Yhtä kaikki, jostakin minun täytyy löytää näille liuskalehtisille puille talvenkestotietoja.
Kaivoin jo esiin Suomen puu- ja pensaskasvion, sieltä Alnus, Alnus... Hapsuharmaaleppä 'Angustissima' löytyy kuin löytyykin, muttei sen tarkempaa tietoa kestävyydestä pohjoisemmassa, kuin I-vyöhykkeellä. Suunnittelukohde on siis täällä kolmosella. Tervaleppä 'Imperialis':ta en löydä laisinkaan, vain f. angustiloban, jonka lehtilapa on parijakoinen; liuskat suippoja, ehytlaitaisia. Lukemani mukaan muunnos on hyvin harvinainen.
Laitoin jo uteliaanoloisen kommentin Mikalle, jonka blogiin minut johdatti Googlen kuvahaku. Ehkä paremmin puuvartisiin kasveihin tutustunut bloggaaja auttaa :)
Tunnen silti itseni vähän tolvanaksi, olen olevinani Hortonomi isolla Hoolla, mutta tosiasiassa kasvintuntemukseni taitaa olla vielä aika huteralla pohjalla kaiken opiskelun jälkeenkin.

Tunnustan. En ehkä ole niin hyvä kuin kaikki tutut työnantajista kavereihin ja kaverinkavereihin tuntuvat olettavan!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu