sunnuntaina, maaliskuuta 12, 2006

Pehmyen aamun bloggaus

Kirjoitettu vuorokausi sitten

Kukkaan hyödettyjä krookuksia ja sinililjoja
puutarhaliikkeen tuulikaapissa 10.3.2006

Eilen Siemen & Koneessa käydessäni mukaani tarttui taas pari pussillista uusia kylvettäviä: kauniin pehmeän ja vaalean kermanvärisin kukin kesällä ihastuttava köynnöskrassi 'Milkmaid' sekä tuoreen vihreä, viime keväänä kylvämäni mutta idätyksessä epäonnistunut kesäsypressi. Ulos kävellessäni huomasin liikkeen oven suussa värjöttelevät upeanväriset kukkaan hyödetyt sipulikukat, mutta jätin ne odottamaan muita halukkaita ostajia rahan- ja tilanpuutteestani johtuen. Sain kuitenkin hankittua myös sen haluamani astetta suuremman saviruukun kahvipensaalle sekä yllätyshankintana kolme pussillista rairuohon siementä. Mitä näistä saan kehiteltyä, sen näette ehkäpä kevään kuluessa ennen pääsiäistä.

Keskustan kävelylenkkini pääsyynä itse asiassa olikin käydä samalla matkalla työvoimatoimistossa ihmettelemässä tilannetta, josta aiemmissa vuodatuksissa enemmän. Käynti oli melko kivuton ja nopea. Sain uusittua työnhakuni ja toivottavasti nyt saan tukea vielä muutaman viikon ajan ennen töiden alkua. Täytin uudet lomakkeet ja siinä se.

Avomiehen toinen lomaviikko starttaa, eivätkä ilmat voisi kyllä ainakaan aluksi paremmat olla. Tänään vuorossa on ensiksi ostosreissu miehen ja vierailulle tulleen Äitini kanssa, toivottavasti minulle ei tartu mitään ylimääräistä taas mukaan. Ainakaan mitään, mikä ei ole aivan välttämätöntä. Joskus ostoksilla ollessa vaikuttaa siltä, että kaikenlainen tarvike ja tavara, erityisesti kukkiin tai kasveihin liittyvä, tuntuu hetkellisesti tarpeelliselta, mutta kotiin päästessä huomaan, että olisin kai voinut elää ilmankin. Jos nimittäin olisi aivan pakko. Kaipa se on sitä turhaa hortoilua, josta suurin osa elämästä koostuu… Totta toinen puoli, mutta shoppailun väitetään joskus myös lieventävän stressiä, ja siten se on hyödyllistäkin. (Ja mistähän niin minulle stressiä kehkeytyisi, kysyy joku. Voi kuulkaa, ette tiedä puoliakaan…)

Illalla sitten olisi luvassa kovaakin kovempaa juhlaa à la ystävän ystävän synttärikemut, joille en ole saanut edes virallista kutsua! Käytännössä olen siis kuokkija. Hmm, minulla ei ole lahjaa, ei edes minkäänlaista korttia valmiina vielä. Kortin tekeminen tai ostaminen on minulle aina suht hektistä puuhaa, teen sen viime tingassa jollen useimmiten päivän myöhässä. Tarvitseekohan sitä vaivautua viemään mitään syötävää tai juotavaa paikalle?En tunne porukkaa kovin hyvin. Kuulemani mukaan kaikkea löytyy, mitä tarvitaan. Odotan innolla, jos en muuta niin ainakin vaihtelua toinen toistaan samankaltaisempiin arki-iltoihini. Saan taas pukea hameen ja sitoa hiukset ruseteilla. ^^

---

Olen tässä myös pohtinut toista blogia uudella, laajemmalla otsikolla tähän ’Parvekkeeni’ oheen, sillä ainakin kerrottavaa tuntuu riittävän ja postauksieni aiheet ovat vaihdelleet melko laajalti. En ole varma miellyttääkö edes kirjoitustyylini juuri ketään. En ole opiskellut kirjoittamista saati sitten, että olisin ammattilainen tässä. Kirjoitanko enemmän omaksi huvikseni vaiko (mahdolliselle) kohdeyleisölle, joka ehkä haluaa lukea joko parvekkeestani TAI arkielämäni tapahtumista? Kovin moni ei ainakaan kommenttien vähyydestä päätellen ole tainnut vielä löytää tätä ensimmäistäkään blogia. Toisaalta en itsekään ole kommentoija ahkerimmasta päästä.

Kesän tullen luulen juttuaiheiden ehtyvän ja kasvien kasvua ja kukintaa hahmottavien kuvien valtaavan alaa Parvekkeellani. Työelämän tenho tuppaa viemään minut mukanaan joka kesä. Se ja lähipiirini ihmiset vievät suurimman osan ajastani, mutta arkielämästä ja kiinnostavimmista työkohteista olisi silti mukava jotakin turista, oli sille lukijoita tai ei, joko tässä tai toisessa blogissa. Katsotaan nyt. ’Parvekkeeni’ on vielä nuori ja tämä on alkuhuuman tulosta. Lykkään rinnakkaisblogi-ajatusta vielä ainakin alkukesään ja jos vielä näen aihetta karsinoida ajatuksiani lukijoiden helpottamiseksi erilleen, saatan sen hyvin tehdäkin. Juuri nyt yhdessäkin on tarpeeksi…

Miten on, löytyykö aiheesta mielipiteitä teiltä, hyvät lukijat?

---

Edit: vikaa on joko bloggerissa tai omassa nettiyhteydessämme, mutten saanut postattua kirjoitustani eilen.
Tulkoon nyt sitten yhden vuorokauden myöhässä. Sekoittaakseni lukijoita ennestään, oikesti tänään olemme menossa Mukkulaan talviriehaan riekkumaan :D

3 kommenttia:

8:20 ip. , Blogger Scilla kirjoitti...

Onhan sinulla jo monta tilaajaa Blogilistalla. Se kertoo lukijoittesi määrän. En nyt pääse tarkistamaan, kuinka monta niitä oli, mutta kuitenkin monta. Jostakin syystä Blogilista ei aukea minun koneellani tänään! Ihan outo juttu, koska meidän toiselta koneelta pääsen aivan kivuttomasti Blogilistalle. Selaimestakaan se ei riipu, en pääse Operalla enkä Explorerilla. :(

No joo, mutta pointtini oli siis se, että kyllä sinua luetaan. Eivätkä blogilistalla kaikki 4000 voi olla kirjoittamisen ammattilaisia!

 
2:12 ip. , Blogger MissTii kirjoitti...

Huh, hienoa. Onhan minulla jo aika monta tilaajaa (7kpl) kyllä siihen nähden, että aloitin vasta reilu kuukausi sitten. Lukijoita sitten onkin tällä hetkellä jo 34 viikottain :)

Aikamoinen määrä blogeja, 4000 :o Samalla laaja kirjo erityylisiä kirjoittajia. Miten erottua joukosta? Aihevalinta osittain kerää kiinnostuneita jo puoleensa.

En ymmärrä tuota Blogilistan paikallista jumitusta. Itse käytän Firefoxia, ja hyvin toimii, kuten aina...

 
8:36 ap. , Blogger Scilla kirjoitti...

Se vika olikin sitten minun koneen palomuurissa, yhtäkkiä se oli vain lakannut päästämästä minua Blogilistan sivulle.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu