sunnuntaina, maaliskuuta 12, 2006

Kevättä rinnassa

Tänään ulkoillessa tuli taas sellainen raukea tuntemus, että kevät on askeleen verran lähempänä. Aurinko on kovasti jaksanut paistaa pilvettömältä taivaalta, aamusta asti jopa. Mustassa toppatakissa tuli kuuma kävellessä. Sohvalla istuessa joutuu nyt siristämään silmiään, miesparka, mutta verhoja en halua sulkea. Laitoin parvekkeelle ensimmäistä kertaa lämpömittarin, joka kertoi äsken viiden asteen lämpötilaerosta ulkoilman ja parvekkeen välillä; ulkona näyttää olevan lähes 5 astetta pakkasta ja parvekkeellamme lämmintä yli yhden asteen. Siellä on tarjennut jo puuhailla villapaita päällä ja lämpöiset tohvelit jalassa :)

Tänään sain taas hetken hypistellä multaa käsissäni. Siirsin kahvipensaan uuteen 23-senttiseen ruukkuunsa, johon jäi pintaan jopa tilaa lisämullalle. Välikokoja ei ollut saatavilla. Taimiurakkani edistyi sen verran, että erottelin lobeliarykelmät omiin pieniin kuppeihinsa, jotta ne saavat rauhassa kasvatella juuriaan. Siirsin syvempään multaan myös chilit ja osan paprikoista, sekä loput neljä kappaletta kelloköynnöksen taimista. Uusia kylvöjä en ole uskaltanut vielä tehdä. Tomaatit voisin jo siirtää, jos minulla olisi niille tarpeeksi istutusastioita. Niiden on jaksettava odottaa vuoroaan ahtaissa jukurttipurkeissaan. Istutellessani fiilistelin Mew:n vanhempaa tuotantoa 'Am I Wry? No':ta sekä Foo Fightersia. Lempibändejäni nämäkin kaksi.

Keltaisia krookuksenkukkia aurinkoisena päivänä
maalis-, helmikuun vaihteessa 2004
Lepaalla
toimistorakennuksen kupeessa


Kevät 2004 oli suhteellisen aikaisessa jos ei huomioida toukokuista 'takatalvea', mutta vielä tänäkin vuonna ehtii ajoissa lämmetä. Olen ohikulkiessani kuullut monien ihmisten porisevan myöhäisestä keväästä ja kovista pakkasista. Vaan eikö joka vuosi ole erilainen? Se on sitä odotusta, joka palkitsee joka vuosi...

3 kommenttia:

7:58 ip. , Blogger Hallatar kirjoitti...

Heips!

Minullalkin on kevättä rinnassa ja parvekkeelle aikomiani jo itämässä!
Olenko liian aikaisessa? Tuleeko olohuoneestani viidakko, ennen kuin sää on niin lämmin, että lasitetulle parvekkeelle uskaltaa viedä kukkien ja köynnösten alut??? =)

 
7:19 ip. , Blogger Laurier Rose kirjoitti...

Ihana kuva krookuksista. :) Niitä ei pihassa olekaan vielä tarpeeksi. *laittaa ostoslistalle*

Kivannäköinen blogi! Aion tutustua enemmänkin. :)

 
12:22 ap. , Blogger MissTii kirjoitti...

Heissan puutarhuritoverit, tosiaan aika kuumeinen olo melkeinpä jo kasvien itämisen myötä. Kodin tilanpuute alkaa olla ilmeinen, mutta ei muuta ku lisää siemeniä multiin... vastahan ollaan kevään alussa :D

hallatar: minullakin on lasitettu parveke, mutta vaikea arvioida miten nopsaan kevät tulee, toivotaan parasta mutta pelätään pahinta! =)

laurier rose: Kiitos kehusta! Krookukset, niitäpä mulla ei ole kuin kuvissa tällä hetkellä. Mutta pelkkä ajatus omasta pihasta (jonne sais niitä sipuleita istuttaa) joskus tulevaisuudessa kantaa jo aika pitkälle :D

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu