Sinipunakukkaisia köynnöksiä

Jostain kumman syystä olen ruvennut haaveilemaan runsaista köynnöstävistä kasvimassoista parvekkeellani. Erityisesti köynnöskasveista, joita koristaisivat vaaleat, sinipunertavat kukat. Olen yrittänyt karsia lopullista koristekasvien kirjoa viime kesästä, tosin joitakin uusiakin ystäviä olen löytänyt.

Odotan valtavalla innolla ensimmäistä itua kelloköynnös-kylvöksessäni keittiössä. Eilen illalla tonkiessani vimmoissani (kuitenkin varoen) kylvöskohtaa huomasin ihanan ensimmäisen ylöspäin kasvavan valkoisen vilahduksen, liekö ollut juuri, koska muutakaan kasvua ei vielä ollut näkyvillä. Jätin muut 11 yksilöä omaan rauhaansa. Toivottavasti niiden juuret osaavat lähteä kasvamaan oikeaan suuntaan. Eihän köynnöksillä vielä mikään kiire kasvaa ole, onhan vasta helmikuun viimeinen päivä, mutta kuitenkin. En halua jäädä lehdellä soittelemaan, kun muilla viherpeukaloilla kelloköynnös jo kukkii! Olen erittäin toiveikas, vaikka itäminen onkin jo kestänyt tovin ilman näennäisiä tuloksia.

Viime kirjoituskerran jälkeen laitoin muutaman rivin tarhaorvokkia itämään. Mitään ei ole vielä näkyvissä, kuten odotinkin. Tämä tulee kai aina olemaan se kasvi, joka yhtä aikaa iloisen värikkäillä ja suloisilla kukillaan herättää ulkotilan henkiin pitkän odotuksen jälkeen. Siksi haluan saada orvokit ajoissa isoiksi, kukkiviksi yksilöiksi, tarvittiin siihen keinovaloa tai ei. Aikaisemmin olen aina hankkinut orvokkini valmiina kukkivina yksilöinä puutarhaliikkeistä. Kokemukseni perusteella ainoastaan monivuotinen jalokärhöni 'Königskind' sietää jonkin verran pakkasta ja pärjää parvekkeella mahdollisesti ennen muita kasveja, tosin paljaana rankana sekin. Hankin viime kesänä myös muita perennoivia kasveja kokeeksi, osaa niistä olen pyrkinyt talvettamaan kylmällä parvekkeella omissa ruukuissaan havuilla suojattuna. Tiedä sitten miten käy... Kaiken järjen mukaan täysin pakastuneiden kissanminttujen ei pitäisi virota eloon kevään tullen. Hankin Mäntsälän ammattioppilaitoksen avoimien ovien päiviltä viime keväänä kärhön juurelle jonkinlaista pyöreälehtistä tummanvihreää, kukkimatonta rehevää, matalaa köynnöstä, josta osa on talvehtinut kokeeksi parvekkeella ja osa kellarissa.

Uskon orvokkien vallan kestävän parvekkeella pitkään, jopa pari viikkoa, kunnes on mahdollista viedä ensimmäiset herkät ja haavoittuvaiset, itsekasvatetut taimet ulos. Odotus palkitsee. Parvekelasitus ehkä aikaistaa kevättä muutamalla päivällä, tai korkeintaan viikolla. (Löytyyköhän tästä aiheesta sopivaa tietoa? Edit: Tutkittuani puutarha.netin keskusteluja löysin myös tästä aiheesta taattua tutkimustietoa... Lämpömittareiden kanssa joutunen silti heilumaan) Jossain vaiheessa alkaakin jo olla aika viedä ensimmäiset köynnöskasvit sekä ryhmäkukat tutustumaan ulkoilmaan päiväsaikaan. Tämä tarkoittaa kelloköynnöstä (jos hyvin käy), Ipomoea-lajikkeita, lobelioita, samettiruusuja, auringonkukkia, kaunopunahattua sekä kesäpäivänhattua. Myös muita erinäisiä lajikkeita aion mahdollisesti parvekkeelle mahduttaa, mutta nämä ovat ensisijaisesti toivomuslistallani onnistumisien joukossa... Yritän aina hillitä itseäni kasvilajien määrän suhteen, mutta onnistun surkeasti. "Hyötytarhan" puolella kasvien ulkoiluttamisen voi myös aloittaa varovaisesti viimeistään toukokuun puolivälissä. Myös tässä maltti on valttia; mitä pidempään taimet saavat kasvaa tilaltaan rajoitetulla ikkunalaudallamme auringossa, sitä nopeampaa on kehitys.

Viimeksi mainitsemani tikapuuprojektikin on jo ehtinyt edetä. Itse asiassa saimme tikkaat viittä vaille valmiiksi kultani isäpapan puumiehen taidoilla. Appivanhempieni varastoista löytyi tismalleen sopivaa vanhannäköistä, hieman pinnastaan kulunutta ja harmaantunutta puuta, "lapin honkaa" joka sitten sahattiin sopiviin mittoihin tikapuiksi. Tikkaiden pitkät tukipuut ovat harmaantuneesta ja kuivuneesta koivulankusta pituuteen sahatut. Kiinnittämiseen käytimme puutappeja ja lopuksi vielä tiivistimme irvisteleviä saumoja suurikantaisilla (lue "vanhan tyylisillä") nauloilla. Vielä jokunen rako on näkyvissä, mutta tarkoitus olikin saada aikaan jotakin komeaa, mutta ei niin uudenveroista. Kuvia projektin työstämisestä ei valitettavasti ole, mutta yritän saada jotakin materiaalia nähtäväksi jatkotouhuista, tarkoituksenamme on käsitellä puupinta ystäväni kanssa noin aluksi pintaa vanhentavalla rautavihtrilli- eli sulfaattikäsittelyllä, jonka päälle voidaan sivellä myös mitä tahansa muuta väriä tai käsittelyä. Löysimme tätä edullista pintakäsittelyainesta lopulta melko helposti epäilyksistämme huolimatta. Entisen keskustassa sijaitsevan Jussin Värin, nykyisen Pigmentin osaavat ja ystävälliset myyjät lupasivat tilaamani pikkuisen sulfaattipurkin saapuvan kauppaan viimeistään perjantaina. Jos energiaa riittää, käyn kyselemässä tilauksen perään jo torstaina :) On todettava, etten olisi voinut onnistua ilman tätä ystävääni, minulla ei ollut harmainta aavistustakaan, mistä tuota ainetta löytää, itse asiassa mieleeni ei ollut edes juolahtanut tutkailla erilaisia luonnonmukaisia pintakäsittelymenetelmiä näin pientä projektia ajatellen. Nyt sitten vain odotellaan, että päästään kokeilemaan. Kumpikaan meistä ei ole aiemmin päässyt kokeilemaan rautavihtrilliä käytännössä, mutta kumpikin on aiemmin kuullut sitä käytettävän.

Nyt kyttäämään siementen itämistä. Pian orvokin ilmestyttyä mullan pinnalle voinkin jo aloittaa lobelian kylvön lampun alla. Myös paprikan ja valkosipulien aika alkaa olla pian käsillä...